Kamareiden rakenteiden salat paljastuvat

Taas olen yhden viikon verran tehnyt mökillä purkuhommia. Ensimmäisen kamarin purut on valmiina ja toisen puolivälissä. Yllätyksiä on tullut joka vaiheessa vastaan. Mietin pitkään, että mitä teen ensimmäisen kamarin seinille. Turkoosin maalin alla oli pari kerrosta tapettia ja periaatteessa olisin voinut laittaa päälle uuden kerroksen. Seinissä oli kuitenkin paljon ruuvien, naulojen ja vanhojen sähköasennusten jälkiä. Sen vuoksi päätin repiä vanhat tapetit alas sisälevyjen pintaan asti.

Sisälevyt osoittautuivat puukuituisiksi huokolevyiksi, joita entisaikaan nimitettiin haltexiksi. Sisäkattolevyt olivat samaa materiaalia, mutta niiden näkyvä pinta oli hennosti kuvioitua, muovimaista paperia. Alakattolevyjen alta paljastui vanhat, hyväkuntoiset puupaneelit. Purkaessani niitä selvisi aika nopeasti, miksi niiden päälle oli laitettu tiiviit kattolevyt. Osa puupaneeleiden saumoista oli auennut ja sieltä karisi kuivunutta sammalta niskaan. Sammal on yksi perinteisistä orgaanisista eristemateriaaleista, joka saa toistaiseksi jäädä välipohjarakenteeseen. Harmi, kun 1920-luvulla ei ollut ymmärretty laittaa paperia täytön ja paneloinnin väliin. Joudun ostamaan varmaan tukkupakkauksen elastista massaa ja pohjanauhaa, jotta saan saumat tiiviiksi.

Ensimmäisen kamarin alapohjan pintaan siveltyyn bitumiin oli kirjoitettu vuosiluku 1975, joten rakenne on palvellut huoneen lattiana.melkein 50-vuoden ajan. Alapohjan koolaukset ja mineraalivillat olivat kuivia, mutta niissä oli ulkoseinien reunoilla paljon ilmavuotojen jättämää nokeentumista ja joku jyrsijä oli myös selvästi käynyt seikkailemassa. Porasin betonilaattaan pari tutkimusreikä, jotta sain selvitettyä alapuolisen lämmöneristeen olemassa olon. Onnekseni sellainen löytyi, joka helpottaa uuden rakenteen suunnittelua. Tällä hetkellä mietin alapohjaan jäykän Pir-eristeen ja kelluvan lankkulattian asentamista. Tuo rakenne tehdään siis ilman betonilaatan päälle tehtyä koolausta, jota nykyisin pidetään riskirakenteena.

Toisen kamarin katto oli aivan samanlainen kuin ensimmäisen kamarin paitsi, että sen paneeleissa oli paljon enemmän ja suurempia rakoja. Seinien vaaleiden tapettien alta paljastui räikeän vihreäksi maalatut lastulevyseinät. Mietiskelin tapetteja repiessäni, että muoti on ihmeellistä. Nykypäivänä harva valitsisi kotiinsa noin voimakkaan värin ja jos valitsisikin, niin sitä käytettäisiin korkeintaan yhdellä seinällä tehostevärinä. Lattiasta ehdin irrottaa vain muovimaton, joka tässä huoneessa oli nostettu seinälle jalkalistojen alle. Pari lattian lastulevyä oli ilmeisesti uusittu jonkun myöhemmän korjauksen yhteydessä, koska niiden yläpinta oli eri tyyppinen kuin muiden levyjen ja ne oli kiinnitetty naulauksen sijaan ruuveilla. 

Korjaustöiden osalta eniten jännittää seinien tapetointi. Puukuituinen huokolevy vaatii omanlaiset pohjatyöt ja lastulevyn kosteuskäyttäyminen saumaraoissa tuo oman haasteensa. Tämän toisen kamarin seinissä oli myös pari lastulevypalaa, joita ei ollut pohjamaalattu ennen tapetointia. Niistä ei siis saa tapettua poistettua millään ja päälle tapetoinnissa näkyy vanhan tapetin kuprut. Tämä on myös yksi ongelma odottamassa prosessointia. 

Purkutöissä syntyy uskomattoman paljon jätettä. Olen lajitellut jätteet jätesäkkeihin ja raahannut ne autotalliin odottamaan kuljetusta. Puretut levyt ovat omassa kasassaan ja puutavara omassaan. Onneksi jälkikasvu on autellut jätteiden siirtelyssä, mutta säkkejä kertyy koko ajan lisää. Tarkoitus olisi tilata jossain vaiheessa jätelava tontille, mutta säästösyistä pyrin tekemään pääosan purkutöistä ennen sitä. Autotalli on onneksi reilun kokoinen ja sinne sopii vielä muutama jätesäkki poikineen.